Imetyskokemukseni

Imetykseen liittyviä kuvia kun katsoo, niistä välittyy usein vaivaton ja seesteinen ilmapiiri. Todellisuus on usein toisenlainen. Imetyksen alkutaival on usein haastavaa ja äiti tarvitsee silloin paljon tukea ja ohjausta imetykseensä. Oikeanlaisen imetysasennon ja imuotteen löytyminen, vauvan rinnalle nukahtelut ja rintaraivarit olivat melkein päivittäisiä haasteita mitä imetysohjaajana työssäni kohtasin työskennellessäni vastasyntyneiden vuodeosastolla. Vauvan kireä kieli- ja/tai huulijänne voi olla syy imetysongelmiin, mutta se ei välttämättä ole ainut syy vaan syitä voi olla monia muitakin. Jokainen imetyskokemus on ainutlaatuinen, eikä niitä voi verrata millään tavalla toisiinsa. Tämän vuoksi halusin jakaa omat imetyskokemukset, joita on kertynyt jo useampi. Jokainen raskaus, synnytys ja imetyskokemus on ollut myös itselläni erilainen. 

Ensimmäisen tyttäreni sain nuorena, 18 vuotta sitten. Minulla ei ollut tietoa lainkaan imetyksestä, en oikeastaan miettinyt imetystä lainkaan raskauden aikana. Muistan, kuinka synnytyksen jälkeen kätilö auttoi vauvan rinnalleni, enkä tiennyt yhtään mitä tehdä. Oikeastaan kaikki mahdollinen meni pieleen heti alussa. Vauva sai verensokeriseurannan vuoksi useasti pullosta luovutettua maitoa, rintakumi oli käytössä ensimmäisestä päivästä saakka (rintakumi on joissakin tilanteissa hyvä apuväline, en sitä mene kieltämään), molemmat rinnanpääni olivat arat ja rikkoutuneet, vauva oli unelias ja raivosi joka kerran rinnalla. Imetysohjaus oli osastolla riittävää, mutta tuntui kuin olisin jäänyt aivan “tyhjän päälle” kotiin päästyäni. Kotiuduttiin kolmantena päivänä synnytyksestä ja jatkoin kotona lisämaidon antamista “varalta” vaikka maitoa tuli itseltäni todella paljon. Sama raivoaminen jatkui rinnalla kotonakin. Vauva ei syönyt rinnalla ilman rintakumia, eikä rintakumin kanssa. Rauhoittui ainoastaan pullolle. Joka kerta kyyneleet tulivat silmiini, kun imetyshetki lähestyi. Viisi viikkoa taistelin tuon raivoamisen kanssa ja luovutin sen jälkeen. Pumppasin omaa maitoa vauvalle n. 3 kk sen jälkeen ja lopulta väsyin siihen ja vauva oli korvikkeella siitä lähtien. En potenut huonoa omaatuntoa asiasta sillä hetkellä. 

Toista lasta odottaessani palasi edellinen imetyskokemukseni mieleeni. Harmitti kovasti, kun imetys ei ensimmäisen vauvani kanssa onnistunut. Tuolloin kävin kätilöopintoja ja suoritin imetysohjaajakoulutuksen raskauden aikana ja kävin antamassa imetysohjausnäyttöjä. Aihe oli itselleni sillä hetkellä henkilökohtainen ja opiskelin aihetta itseäni ja vauvaani varten, sekä tulevaa ammattiani ja työtäni varten. Päätin että tämä imetys tulisi onnistumaan. Jännitin imetyksen onnistumista enemmän kuin itse synnytystä. Pieni alle kolmekiloinen tyttö syntyi viisi päivää lasketun ajan jälkeen ja alkoi tosi terhakasti syömään rinnalla heti syntymänsä jälkeen. Sen jälkeen vauva kuitenkin väsähti ja olisi halunnut vain nukkua. Pienen syntymäpainonsa vuoksi häntä piti syöttää 3 tunnin välein. Herättely oli tosi haastavaa eikä vauva jaksanut syödä. Pikkuhiljaa vauva virkostui ja alkoi hanakasti syömään. Imuote oli kuitenkin huono ja rinnanpäät kipeät hänenkin kanssaan. Alun hankaluuksien jälkeen sain imuotetta paremmaksi ja imetys alkoi sujumaan hieman kivuttomammin. Luovutin myös omaa maitoani sairaalaan. Imetystä kesti melkein vuoden ikään saakka, jolloin lapsi vieroitti itse itsensä. Imetyksen loppuminen tuntui todella haikealta, olinhan ajatellut imettäväni ainakin 2-vuoden ikään saakka.

Kahden tytön jälkeen kuulin odottavani poikavauvaa. Kahden ensimmäisen raskauden aikana ajattelin odottavani poikaa ja molemmat olivatkin tyttöjä. Kolmannen kohdalla olin varma, että kolmas tyttö sieltä on tuloillaan. Noh ei se veikkaus mennyt oikeaan neljännenkään kohdalla. Kolmas lapseni potra poika syntyi muutama päivä lasketun ajan jälkeen. Hän kävi alkuun hengittelemässä lisähappea mutta virkostui siitä nopeasti ja pääsi mukaani osastolle. Sama juttu kuin edellisillä kerroilla, imetys sattui. Tällä kertaa vielä enemmän kuin aiemmin. Vauva oli myös väsynyt synnytyksestä ja nukkui paljon ensimmäisen vuorokauden aikana (joka on täysin normaalia). Toisena päivänä hän virkosi ja innostui rinnalla imemisestä. Imetys kävi todella kipeää ja päällisin puolin imuote näytti hyvältä (tuolloin en tiennyt mitään kireästä kielijänteestä). Kätilö ehdotti toisena päivänä synnytyksestä, kokeiltaisiinko rintakumia. Otin rintakumin käyttöön ja se oli käytössä useamman kuukauden. Vauvan paino nousi hyvin eikä minulla imetyksen kanssa ollut muuta ongelmaa kuin kipu imettäessä. Kipu jatkui n. vuoden ajan mitä imetys kesti pojan vieroittaessa itse itsensä. Tällä kertaa olo ei ollut haikea vaan ajattelin että näin sen pitääkin mennä.

Neljäs lapseni, pieni tyttö syntyi kahdeksan päivää lasketun ajan jälkeen. Hän oli terhakka syntymän jälkeen mutta ei tahtonut millään saada kunnollista imuotetta rinnasta. Sama juttu jatkui osastolla. Vauva halusi olla tiheästi rinnalla ja imetys sattui taas niin kuin aiemmillakin kerroilla. Pyysin itse kätilöltä rintakumia, jos se auttaisi hieman imetyskipuun. Rintakumin avulla vauva sai pidettyä imuotteen. Vauva oli käytännössä koko ajan rinnalla tilailemassa maitoa osastolla oloajan, mutta silti verensokerit olivat alle viitearvojen. Turhautti ja harmitti kun ajattelin että minun pitäisi ammatti-ihmisenä osata jo tämä homma. Vauvalle piti antaa lisämaitoa toistuvien matalien verensokereiden vuoksi. Pumpatessa maitoa tuli, mutta vauva ei jostain syystä saanut sitä imettyä tarpeeksi tehokkaasti. Painokin alkoi laskemaan reilummin. Maito nousi kolmantena päivänä synnytyksestä ja vauvan paino lähti nousuun. Imetyskipu jatkui kuitenkin. Kätilökollegani mainitsi voisiko vauvallani olla kireä kielijänne. Mainittuani asiasta neuvolassa pääsin terveyskeskuslääkärille, jolla oli kokemusta kireistä jänteistä. Lääkäri leikkasikin kielijänteen kalvoisen osan ja alkuun imetys tuntui helpottavan. Lääkäri itse mainitsi tuolloin, ettei kalvo-osan leikkaaminen välttämättä poista ongelmaa vaan pitäisi leikata vielä pidemmältä. Kävimme mutkan lähetteen kanssa yliopistollisessa sairaalassa, jossa vain todettiin, ettei mitään ongelmaa kielijänteen kanssa ole, kun vauvalla paino nousee. Nouseehan se paino, kun maitoa tuli niin paljon, ettei vauvan tarvinnut kuin nieleskellä. Luovutin myös maitoa tuolloin. Kiinteiden ruokien syöminen takkusi puolen vuoden iässä ja sen jälkeen. Paino ei noussutkaan enää tarpeeksi, kun maidontulo alkoi tasaantumaan vauvan ollessa 7-8 kuukauden ikäinen. Silloin aloin itse selvittelemään asioita liittyen kireisiin kieli- ja huulijänteisiin. Moni kireän kielijänteen oireista täyttyi lukiessani oirelistaa. Suomessa ei ole kovin paljoa lääkäreitä, jotka asiasta tietäisivät ja osaisivat leikkauksia suorittaa. Oulun alueella oli onneksi yksi alan asiantuntija, jonka luona kävimme. Kielijänne oli todella kireä ja se operoitiin samalla käynnillä. Kielijänteen operoinnin jälkeen jäi rintakumi kokonaan pois, paino oli noususuuntaista, kiinteät ruoat maistuivat vauvalle hyvin ja hienosti sai ne nieltyä, kun aiemmin vaan pyöritteli niitä suussaan ja sylki ulos. Kielijänteen operointi muutti meidän perheen arkea todella paljon parempaan suuntaan. Kirjoittaessani tekstiä lapseni on 1 vuotta ja 11 kuukautta ja imetys jatkuu edelleen kaikista alun haasteista huolimatta.

Operaation ja jälkikuntoutuksen positiivisia tuloksia seuratessani ajattelin, että tietoisuutta kireistä kielijänteistä tulisi lisätä. Kouluttauduin aiheeseen liittyen lisää viime keväänä. Tiedän, että imetysohjaajana voin asiaan vaikuttaa toteamalla kireyden jo varhaisessa vaiheessa. Monikaan vanhempi, niin kuin ei terveydenhuoltoalan ammattilaisetkaan vielä tunnista oireita liittyen kireään kieli- ja huulijänteeseen.

Asiasanat: imetys, imetysohjaus, imetyskokemukset, imetyshaasteet, kireä kielijänne, kätilö, kätilöpalvelut